Kohti jouluyön juhlaa.
Talvinen metsä on hiljentynyt hämärään, ja juuri silloin tonttujen rekikulkue lähtee liikkeelle — on se hetki, jolloin lumi narskuu jalasten alla ja hengitys höyryää pakkasilmaan. Edellä kulkee Ukko lyhty kädessään, näyttäen reitin vanhalla varmuudella, joka on kulkenut suvussa kauemmin kuin kukaan muistaa. Hänen rinnallaan tai hieman taempana Touko seuraa vakaasti, tarkkaillen rekeä ja varmistaen, että kaikki sujuu rauhalliseen tonttutahtiin.
Reessä Lempi ja pieni Nuppu istuvat lämpimien taljojen keskellä, mukanaan pieni joulukuusi, joka seisoo heidän takanaan kuin vihreä majakka talviyössä. Nupun ilmeessä on se uteliaisuus ja ilo, joka syntyy vain tällaisissa hetkissä, kun metsä ympärillä tuntuu sekä salaperäiseltä että turvalliselta. Vain puiden pehmeä humina ja reen kellojen vieno kilinä rikkovat hiljaisuuden. Tontut tietävät, että juuri tällaiset matkat tekevät joulusta joulun.
Maisema ympärillä on luminen ja syvä; kuusten oksat ovat raskaina lumesta, ja hämärän sininen valo painuu taivaanrannasta metsän sisään. Lyhdyn lämmin kulta heijastuu hankeen ja piirtää kulkueelle oman polkunsa — pienen saattueen, joka kulkee rauhallisesti kohti jouluyön juhlaa.
Kuvitus on satukirjamainen ja lämmin: vesivärien pehmeät siniset, lumen valkeat sävyt ja lyhdyn kultaiset varjot luovat kuvan, jossa liike, rauha ja yhteinen jouluhetki sulautuvat yhteen. Tämä on rekikulkue sellaisena kuin se on kulkenut aina — hiljaa, yhdessä ja täynnä talven taikaa.
